18.12.2019

Näin koeajat auton oikein – 5 asiaa, jotka jokaisen tulee tietää ja tarkistaa

Suomen johtavan käytettyjen autojen myyjän Kamuxin Helsingin Konalan liikkeen myymälävastaava Toni Mäkelä neuvoo, että jokaisella koeajokerralla autosta kannattaa tarkistaa tietyt asiat jo ennen ajon aloittamista, jotta itse ajokokemukseen voi keskittyä paremmin.

”Tarkista aina auton yleisilme, korin kunto, sisätilat sekä tekniikan (moottorit, jarrut) ja lisävarusteiden toimivuus. Ulkoasusta kannattaa heti tarkistaa kyljet ja onko niissä lommoja sekä puskurien kulmat nirhaumien varalta. Myös katon kunto ja suoruus kannattaa varmistaa sekä ovien alaosat esimerkiksi ruosteen varalta. Myös huoltohistorian läpikäyminen on tärkeää. Nyrkkisääntö on, että noin 30 000 ajokilometrin välein tulisi olla aina huolto tehtynä”, Mäkelä neuvoo.


Kuuntele auton ääniä – käytä säätä hyväksi


Ajon alkaessa kannattaa kiinnittää huomiota auton päästämiin ääniin eri tilanteissa. Niistä voi nopeasti päätellä, onko auto kerrotussa kunnossa.

”Jos ajat vaikka monttuun ja kuuluu iso kolahdus, niin tiedät jonkin olevan vialla. Tai jos ajat satasta ja alkaa kuulua ulinaa, tällöin esimerkiksi voimansiirrossa voi olla vikaa. Myös vaihteiden vaihto tulisi olla sulavaa, mutta jos ne vaihtuvat terävästi, asia kannattaa nostaa esiin myyjän kanssa”, Mäkelä ohjeistaa.

Koeajon voi suorittaa minkälaisissa olosuhteissa tahansa, mutta vaikka moni varmasti näkee itsensä auton ratissa kauniina aurinkoisena kesäpäivänä, Mäkelä vinkkaa haastavampien olosuhteiden olevan itse asiassa otollisempia menopelin testaamiseen.

”Koeajon voi tehdä missä kelissä vaan, mutta vaikkapa liukkaalla talvikelillä on etuja. Esimerkiksi ABS-jarrujen pitävyyttä, ajonvakaajia ja auton nelivetoa on parempi testata tällaisissa olosuhteissa.”



Koeajot yleensä napakoita kestoltaan


Kamuxin mukaan keskimääräinen koeajo kestää noin 15-30 minuuttia. Osa asiakkaista kaipaa kuitenkin myös pidempiä ajoja, mutta tällöinkin auto pyydetään yleensä palauttamaan saman päivän aikana. Uusien autojen myötä myös poikkeuksia kuitenkin on alettu tehdä.

”Sähköautojen kanssa ihmiset haluavat totta kai kokeilla sen lataamista, joten niihin olemme myöntäneet poikkeuslupia yön yli ajoon. Mitään koko viikonlopun koeajoja meillä ei kuitenkaan tehdä, koska autosta voi olla kiinnostunut toinenkin mahdollinen asiakas samaan aikaan”, Mäkelä toteaa.

Koeajoauton kanssa katoaminen on todella harvinaista.

”Suomalaiset ovat lähtökohtaisesti rehellisiä. Toki jonkun kerran on käynyt niin, että auto ja koeajaja ovat kadonneet, näistä ilmoitamme aina polisiille. Kaikki autot on tähän saakka myös aina löydetty”, Mäkelä kertoo.



650 euron omavastuu kattaa vahingot

Autoa koeajaessa, kuten aina liikenteessä, huolellisuus ja turvallinen ajotapa ovat tärkeitä. Vahinkoja kuitenkin sattuu ja asiakasta saattaa tällaisessa tilanteessa huolettaa, kuka maksaa vahingot.

”Kamuxilla ennen koeajoa allekirjoitetaan aina koeajolupa, joka sisältää 650 euron omavastuun, jonka asiakas maksaa mahdollisen vahingon sattuessa. Se kattaa kaikki vauriot pienestä suureen”, Mäkelä vakuuttaa.

”Jos koeajolla ajetaan liikennesääntöjen vastaisesti, niin että tulee sakkoja, ne ohjataan ajajalle”, hän jatkaa.

Kamuxilla on myös huomattu, että netti on muuttanut ihmisten suhdetta myös koeajoihin.

”Nykyään yhä enemmän auton hankintaa valmistellaan netissä ja tiedetään tarkemmin ja tarkemmin millaiseen autoon halutaan satsata jo ennen kuin liikkeeseen tullaan. Sellaiset koeajelijat, jotka tulevat liikkeeseen vain katselemaan ja koeajamaan useita autoja, ovat vähentyneet. Heitäkin kuitenkin yhä on ja kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan”, Mäkelä hymyilee.



Tee nämä 5 asiaa koeajoa ennen ja sen aikana


  1. 1.

    Tarkasta korin, auton sisäosien sekä tuulilasin kunto.

  2. 2.

    Tarkista, että huoltokirja löytyy ja vuosihuollot on tehty asianmukaisesti.

  3. 3.

    Varmista jarrujen, moottorin ja lisälaitteiden kunto. Kokeile autoa eri nopeuksissa ja kuuntele poikkeavia ääniä.

  4. 4.

    Varmista renkaiden kunto.

  5. 5.

    Ota selvää, milloin seuraava katsastus on edessä. Pitkään katsastamatta ollut auto voi tuoda ostajalle nopeasti lisäkuluja.


Viimeisimmät