Tänäkin syksynä on jo ehditty herätä muutamaan pakkasaamuun eteläistä Suomea myöten. Pohjoisessa maakin taitaa olla jo valkoisena. Jos auto on pistetty syyskuntoon ja talvirenkaatkin ovat valmiina jos nyt eivät asennettuina niin ainakin tarpeen tullen asennettavissa, ei lähestyvästä talvesta kannata suurempaa stressiä kantaa.

Lähestyvä talvi kuitenkin saa monet harkitsemaan nelivetoauton ostoa. Mutta onko neliveto todella ratkaisu talvikelien päihittämiseksi? Kannattaako tavallisen talviautoilijan oikeasti maksaa nelivedosta?

Tekniikka ja renkaat kurovat eroa umpeen

Lähes kaikki uudemmat autot on varustettu erilaisilla luistonestojärjestelmillä, jotka auttavat kuljettajaa hallitsemaan autoa liukkaallakin tiellä. Tekniikka kurookin kiinni nelivedon ja kaksivedon eroja. Myös hyvät renkaat saattavat vaikuttaa olennaisesti siihen, miten hyvin kaksivetoisella autolla pärjää esimerkiksi kaarteissa tai jarruttaessa. Parempi pito renkaissa auttaa tietysti myös liikkeellelähdöissä.

Helposti liikkeelle

Nelivedon suurimpiin etuihin kuuluu liikkeellelähdön nopeus. Liukkaallakin tiellä neliveto saa tienpinnasta tarvittavan pidon, eikä jää paikoilleen sutimaan. Nelivedon kuljettajan ei tarvitse siis häpeillä liikennevaloissa sutimaan jäänyttä autoaan.

Huonojakin puolia tästä voidaan tietysti löytää. Siinä missä kaksivetoautolla kulkeva noteeraa liukkaan kelin heti ensimmäisessä liikkeellelähdössä, ei nelivetokuljettaja välttämättä ymmärrä hiljentää vauhtia liukkaalla tiellä – sehän ei nimittäin tunnu liukkaalta, ainakaan liikkeelle lähtiessä. Silti myös nelivedolla on muistettava ajaa keliolosuhteiden mukaan, sillä nelivedossakin...

...jarrutusmatka ja käyttäytyminen mutkissa saattavat yllättää

Vaikka liikkeellelähtö onnistuukin nelivedolla kaksivetoa nopeammin, ei jarrutusmatka ole juurikaan sen lyhyempi kuin kaksivetoautollakin. Siksi nopeudet on aina suhteutettava keliin, myös nelivedolla. Vetotapaa enemmän jarrutusmatkaan vaikuttaakin renkaiden kunto. Sama pätee myös kaarteissa. Neliveto luistelee kaarteissa siinä, missä kaksivetokin.

Nelivedolla ajava kuljettaja ottaa tutkitusti enemmän riskejä kuin kaksivedolla ajava kuski. Tämä johtuu luultavasti nelivedon mukanaan tuomasta turvallisuudentunteesta. Liukas keli on kuitenkin liukas, oli oma ajoneuvo sitten etu-, taka- tai neliveto.

Hangessa neliveto on ylivertainen

Jos ajat talvisin paljon auraamattomilla pikkuteillä tai jos joudut jatkuvasti parkkeeraamaan autosi lumipenkkaan, neliveto on kaksivetoon verrattuna aivan omaa luokkaansa. Jos maavara vain riittää, ei nelivetokuljettajan tarvitse pelätä penkkaan juuttumista. Maaseudulla tai mökkitiellä neliveto onkin yleensä kannattava investointi.

Kannattaako se neliveto ostaa vai ei?

No onhan sillä nelivedolla aina kiva ajaa. Tuskin kukaan tykkää jäädä tientukkeeksi liikennevaloihin tai irrotella autoa lumipenkasta sellaisina aamuina, kun olisi muutenkin kiire. Neliveto on kuitenkin kaksivetoa kalliimpi, joten ennen sen hankkimista kannattaa miettiä, montako kertaa talven aikana yllä kuvatut ongelmat oikeasti toteutuvat. Jos ajelet pääosin taajamassa ja parkkeeraat autosi yleensä omaan pihaan, parkkihalliin tai työpaikan tilavaan ruutuun, ei neliveto välttämättä ole hintansa arvoinen. Jos taas ajat maaseudulla, joudut useinkin kaivamaan autosi lumen alta tai jos haluat käydä auraamattoman pikkutien päässä olevalla kesämökilläsi myös talvella, neliveto on aina varma valinta.

Kamuxilta löydät tietysti omaan ajotyyliisi sopivan auton. Nelivetovalikoimaamme pääset tutustumaan tästä linkistä.