Myymälät auki LAUANTAINA! Chattimme palvelee myös PE ja MA klo 13-21 🐰

28.1.2019

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimus: Sähköautossa tärkeintä on sopivuus omiin ajokilometreihin

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksen mukaan sähköauton hankinta jakaa mielipiteitä. Tulosten mukaan 22 prosenttia vastaajista päätyisi sähköautoon melko suurella todennäköisyydellä, jos auton hankinta olisi lähiaikoina ajankohtaista. Hankinnan todennäköisyyttä jaksaa epäillä 37 prosenttia vastaajista, ja 30 prosenttia vastaajista ei pidä sähköautoa lainkaan varteenotettavana vaihtoehtona. Loput vastaajista eivät osaa ottaa kantaa suuntaan tai toiseen.

Toimintasäteet vaihtelevat eri sähköautotyyppien mukaan

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksen mukaan sähköauton hankinta houkuttaa eniten niitä vastaajia, jotka asuvat kaupungeissa ja joille toimintasäde riittäisi omaan tarpeeseen. Muut hankintaa puoltavat syyt ovat vähäpäästöisyyden tukeminen, kiinnostus tulevaisuuden teknologiaa edustaviin moderneihin autoihin ja halu olla edelläkävijänä edistämässä sähköautoihin siirtymistä.

‒ Sähköautoa miettivän kannattaa vertailla erilaisia sähköautotyyppejä ja miten ne sopivat omiin kilometreihin ja latausmahdollisuuteen. Sähköauton toimintasäteeseen vaikuttaa muun muassa sen akuston koko. Suuremmalla akustolla varustetuilla täyssähköautolla taittaa jopa 500 kilometriä, mutta pienemmän akuston autoilla noin 100-150 kilometriä, kertoo Hannes Vuorma, joka on vähäpäästöisiin autoihin erikoistuneen Kamux Greenin myyntipäällikkö.

Sähköauto ja latausmahdollisuus kulkevat käsi kädessä

Täyssähköjen lisäksi hybridit sopivat juuri kaupunkiseuduille lyhyisiin ajomatkoihin. Oli auton tyyppi mikä tahansa, ennen sähköauton hankintaa kannattaakin kartoittaa auton latauspaikat.

‒ Plug-in-hybrideissä on sähköakun lisäksi myös polttoainemoottori, jonka voimalähteenä on joko bensiini tai diesel. Jos hybridillä haluaisi ajaa työmatkoja vain sähkön avulla, matkan pitäisi olla suuntaansa enintään noin 30 kilometriä ja sen lisäksi pitäisi sekä kotona että työpaikalla olla latausmahdollisuus. Mitä enemmän voi käyttää sähköä, sitä edullisempia ovat myös käyttökustannukset, Vuorma huomauttaa.

Vaikka plug-in-hybridissä akusto tyhjenisi, matka jatkuu polttoainemoottorin voimin. Plug-in-hybridien bensiini- tai dieseltankit ovat yleensä reilun kokoiset, ja esimerkiksi Volkswagen Passatin bensatankillisella ajaa noin 400-500 kilometriä ja aina voi tankata lisää.

- Niin sanotuissa REX-autoissa on sähköakuston lisäksi bensiinillä toimiva polttoainegeneraattori, jolla akustoon saa lisävirtaa. Sen myötä autolla ajaa noin 100 kilometriä, jos välillä ei pääse lataamaan varsinaista akustoa, Hannes Vuorma selventää eri vaihtoehtojen eroja.

Sähköauto houkuttaa tulevaisuudessa, jos hinta halpenee ja toimintasäde pitenee

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksessa luodattiin vastaajilta myös niitä tekijöitä, jotka puoltaisivat sähköauton hankintaa tulevaisuudessa. Kaksi kolmasosaa vastaajista odottaa sähköautojen hintojen halpenevan nykyisestään.

‒ Mielikuva sähköautoista voi olla kallis esimerkiksi Teslan myötä. Käytetyn hybridin saa hankittua noin 10 000 eurosta ylöspäin. Keskihinnaltaan hybridit ja täyssähköautot ovat noin 20 000‒40 000 euron luokkaa. Niiden hintataso on polttomoottoriautoihin verrattuna ehkä hivenen korkeampi, mutta taas käyttökustannukset puolestaan ovat edullisemmat, toteaa Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki.

Lisää toimintasädettä ja kattavampi latausverkosto

Tutkimuksen mukaan sähköauton halutaan kehittyvän toimintasäteen osalta, jotta se olisi houkutteleva vaihtoehto. Sähköautojen akuston teho kehittynee ajan myötä, mutta toimintasäteeseen vaikuttavat niin autoilijan ajotapa, mukavuudet kuin ulkoisetkin tekijät.

‒ Toimintasäteeseen vaikuttaa eniten kaasujalan käyttö ja ajonopeus. Auton sisätilamukavuudet, kuten ilmastointi ja penkin lämmittimet vievät myös virtaa, ja siten lyhentävät hieman toimintasädettä, Vuorma listaa.

Vastaajien tulevaisuuden sähköautojen hankintaa edistäväksi tekijäksi mainittiin myös kattavampi latausverkosto. Melko moni näkee myös kehitystarvetta saada auto toimivaksi Suomen talvisissa olosuhteissa.

‒ Latausverkosto kehittyy jatkuvasti, joten on odotettavissa, että tulevaisuudessa sähköautoilu onnistuu missä päin Suomea tahansa. Julkinen latausverkosto on jo varsin kattava lukuun ottamatta oikeastaan Kainuuta ja Pohjois-Karjalaa Joensuusta ylöspäin. Sähköautot on suunniteltu kestämään myös pohjoismaisia olosuhteita. Niiden toimintasäde lyhenee kovilla pakkasilla, mutta ei kuitenkaan dramaattisesti, Vuorma toteaa.

Sähköauton lataukseen suositellaan kiinteää latauspistettä

Sähköauton lataaminen kiinteällä latauslaitteella on helppoa ja turvallista. Akuston latausaika vaihtelee akuston koon ja latauspisteestä saatavan virran ampeeritason mukaan.

‒ Taloyhtiön asukkaan kannattaa selvittää ennakkoon latausmahdollisuutensa sekä miten latauksesta syntyvät kulut kohdistetaan. Joillakin taloyhtiöillä on jo tarjolla kiinteitä latauslaitteita asukkaille. Parkkipaikan lämmitystolpasta tai tavallisesti pistorasiasta voi ladata tilapäisesti sähköä, mutta se on hidasta enkä muutenkaan suosittele sitä vakituiseksi latauspaikaksi, jatkaa Hannes Vuorma.

Sähkö voimalähteenä on edullista verrattuna bensiiniin tai dieseliin, ja hintaan vaikuttaa akuston koon lisäksi latauspisteen sähkön hinta. Kustannukset 100 ajokilometriä kohden ovat keskimäärin kahden kolmen euron luokkaa.

Sähköautojen huoltoihin kuuluvat tarkistukset ja kuluvien osien vaihdokset

Sähköautoja huolletaan siinä missä polttomoottoriautojakin. Huolto-ohjelmat ja -välit ovat merkkikohtaisia, ja aika monille suositellaan vuosittaista tai kilometreihin perustuvaa huoltoa.

‒ Sähköautossa on yhtä lailla kuluvia osia kuten polttomoottoriautossa, eli huollossa voidaan tarkastuksen lisäksi myös vaihtaa osia. Huollot eivät ole sen kalliimpia kuin polttomoottoriautoissakaan, ehkä jopa hieman edullisempia, kertoo Hannes Vuorma.

Hänen mukaansa käytetyissä sähköautoissa akut kestävät hyvin, mutta monella voi olla toisenlainen ennakkoasenne esimerkiksi pienelektroniikan akkujen keston myötä.

‒ Monet sähköautojen valmistajat antavat akuille pitkän, viiden tai jopa 10 vuoden takuun. Itse en ole törmännyt kuin kerran sähköauton akun vaihtotarpeeseen ja silloin sen kustannus oli muutaman tuhannen euron luokkaa, toteaa Hannes Vuorma.

Vähäpäästöiset sähköautot kulkevat myös melko äänettömästi, mikä voi tuntua aluksi oudolta esimerkiksi käynnistysvaiheessa.

Viimeisimmät