25.9.2019

Pakettiautoihin ja yrittäjän kalustoonkin halutaan tänä päivänä mukavuuksia

"Hyötyauton kokoluokka ja käyttötarve ovat selkeästi valintaa ohjaavia tekijöitä. Sen jälkeen autoa etsivät katsovat tarvittavaa varustelutasoa. Joskus sopivalla varustelutasolla oleva käytetty hyötyauto löytyy valikoimastamme, mutta teemme myös tarvittavia muutostöitä, kuten rakennamme väliseiniä ja hyllystöjä. Alihankintaverkostomme avulla voimme tehdä suurempiakin varustelutöitä, jotta yrittäjän työkalu olisi juuri hänelle sopiva", Kamux Vantaa Airport Hyötyautojen myyntipäällikkö kertoo.

Automaattivaihteistolla on kysyntää, ja nelivetojakin halutaan, jos liikutaan hieman haastavammassa maastossa. Hyötyautoihin halutaan tämän päivän mukavuuksia, kuten ilmastointi, polttoainelämmitin ja vakionopeudensäädin.

"Monissa uudemmissa käytetyissä hyötyautoissa on jo tehdasvarusteluna mukavuuksia. Moni on tottunut mukavuuksiin henkilöautojen kohdalla, ja niitä samoja halutaan myös työkäyttöön", hän täydentää.

Vähäpäästöisyydellä on erityisesti merkitystä niille yrittäjille, jotka tekevät päästösäännöksen mukaisia urakoita esimerkiksi kunnille. Erilaisia hyötyautoja tarvitaan niin rakennusalan, asennuspuolen kuin kuljetusalan käyttöönkin. Lisäksi maatalousalan yrittäjillä on oma tarpeensa esimerkiksi vaativassa maastossa kulkemiseen. Yksityishenkilöt saattavat taas hakea vetoautoa esimerkiksi raskaampiin harrastekuljetuksiin.


Auto nopeasti tuottamaan


Käytettyjen hyötyautojen kohdalla merkkiuskollisuus on vähemmän vaikuttava tekijä verrattuna henkilöautoihin.

"Jos yrittäjä löytää tarpeisiinsa sopivan, oikean kokoluokan auton tarvittavine varusteluineen, se valitaan, koska auto halutaan nopeasti käyttöön ja tuottamaan. Sen verran halutaan kuitenkin usein odottaa, että autoon saadaan esimerkiksi mieleiset renkaat vanteineen ja yrityksen teippaukset. Yrittäjille on selkeästi merkitystä sille, miltä auto näyttää", myyntipäällikkö selventää.

Yritysten taloudellinen tilanne heijastuu myös käytettyjen hyötyautojen kauppaan ja siihen, miten usein kalustoa päivitetään.

"Yrittäjät päivittävät kalustoaan uudempaan muutaman vuoden välein. Toisaalta yrityksen laajentuessa rekrytoidaan uusia ihmisiä, ja sen myötä tarvitaan lisää kalustoa. Monille yrittäjille käytetty pakettiauto on taloudellisesti järkevä hankinta. Yrittäjillä on kyseessä omat taloudelliset panostukset, joilla halutaan maksimoida kaluston laadukkuus", hän kertoo.

Jos uuden pakettiauton hankintahinta on noin 40 000 euroa, niin noin kolme vuotta vanha, alle satatuhatta kilometriä ajettu, hyvällä varustelutasolla oleva pakettiauto maksaa käytettynä noin 25 000 euroa.

Uusien pakettiautojen syyskuun alusta muuttunut päästömittaustapa ei ole vaikuttanut Kaikkosen mukaan käytettyjen hyötyautojen kauppaan. Kamuxin yli 400 auton käytettyjen hyötyautojen valikoima kattaa kalustoa aina pienpakettiautoista kevytkuorma-autoihin. Yrityksellä on hyötyautoihin erikoistuneita myymälöitä ympäri Suomea.

"Alueellisesti palvelemme yrittäjiä aina Hangosta Nuorgamiin. Olemme toimineet Vantaalla jo viiden vuoden ajan, ja tähän ajanjaksoon sisältyy monien yrittäjien kasvutarinoita. He ovat hankkineet aloittelevina yrittäjinä ensimmäisen auton meiltä, ja olemme palvelleet heitä vuosien varrella yrityksen laajentumisen myötä", Kamux Vantaa Airportin Hyötyautopuolen myyntipäällikkö kertoo.


Auton etsintää voidaan laajentaa rajojen ulkopuolelle


Jos Suomesta ei löydy asiakkaalle sopivaa hyötyautoa, se voidaan etsiä esimerkiksi Ruotsin Kamuxin hyötyautojen valikoimasta.

"Jos sopivaa autoa ei sieltäkään löydy, niin etsimme kriteerit täyttävän auton esimerkiksi Keski-Euroopasta ja tuomme sen Suomeen. Asiakas saa auton avaimet käteen -periaatteella, sillä laskemme hänelle auton kokonaishinnan veroineen, hoidamme paperityöt ja tuonnin sekä toimitamme ostajalle auton Suomen rekisterikilvillä vaikka hänen pihaansa", kertoo Kamuxin maajohtaja.


Viimeisimmät