18.6.2018

Käytetyn auton hankinnassa käytetään järkeä

Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksen mukaan kotitalouksien auton vaihto ajankohtaistuu kolmen yleisen syyn vuoksi. Autokaupoille suuntaavista viidennes on niitä, joiden menopeli on parhaat päivänsä nähnyt ja sille pitää löytää korvaaja. Lähes yhtä moni vaihtaa auton paremmin omaan käyttötarpeeseensa sopivaksi. Kolmanneksi yleisin syy lähteä autokaupoille on silkka vaihtelunhalu eli uuden silmäterän etsiminen.

"Tutkimus tyypitteli melko hyvin autokaupoille suuntaavat. Osa suomalaisista pitää samaa autoa pitkään ja ajaa sen melko loppuun. Käyttötarpeen mukaan vaihtajia on paljon, koska elämäntilanteet muuttuvat ja auton vaatimukset niiden mukana. Vaihtelunhaluiset ovat usein nuoria aikuisia ja heillä auto vaihtuu tiuhaan tahtiin. Autolta haetaan uutta tunnetta ja elämyksiä", toteaa Kamuxin Suomen maajohtaja.


Nuoret päätyvät todennäköisemmin käytettyyn autoon


Suurimmalle osalle, lähes 80 prosentille vastaajista on melko tai erittäin varmaa, että seuraava auto ostetaan käytettynä. Varmimmin käytettyyn autoon päätyvät ne, jotka ajavat tälläkin hetkellä käytettynä ostetulla autolla sekä ne, jotka vaihtavat autoa vuoden tai kahden välein.

"Jos kuluttajat hankkivat itse autonsa, he todennäköisemmin ostavat sen käytettynä. Vuosittain uusista ensirekisteröidyistä autoista noin kolmannes menee yrityksille leasing-autoiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosittain yksityisistä kuluttajista noin 100 000 hankkii auton, joka saa ensimmäisen rekisterikilpensä. Samaan aikaan myydään noin 600 000 käytettyä autoa", hän luotaa tuloksia suhteessa tilastoihin.

Käytetyn auton osto on sitä todennäköisempää, mitä nuorempi ostaja on kyseessä. Jopa 93 prosenttia 18-24-vuotiasta auton ostajista uskoo kallistuvansa käytettyyn autoon. Iän lisääntyessä kiinnostus uusiin autoihin näyttäisi lisääntyvän, ja uutta autoa miettivissä olikin eniten eläkeikäisiä ostajia.


Autoja hankitaan tunteella ja järjellä


Suurimmalla osalla käytetyn auton hankintaa puoltaa auton edullisuus suhteessa uuteen, itselle sopiva hintataso ja myös se, että uuden auton arvon koetaan laskevan liian nopeasti. Naisista kaksi kolmasosaa koki, että sopiva hintataso on tärkein ostokriteeri. Miehet puolestaan painottivat naisia enemmän uuden auton arvon laskua.

"Vaikka auton hankintaan liittyy tunteita, raha on tässäkin monelle hyvä konsultti. Suomalaisille käytetyn auton hankinta pohjautuu pitkälle järkisyihin ja jalat maassa -asenteeseen. Oman auton tarpeelle määritellään sopiva hintataso, ja tälle rahalle halutaan maksimaalinen vastine, oli se sitten ajomukavuutta, varustelutasoa tai tietty automalli", hän toteaa.

"Moni suomalainen tuntuu kokevan, että uuden auton arvon alenemisen myötä rahat menevät hukkaan eikä uudenkarhean menopelin tuoma mielihyvä ja huolettomuus korvaa tätä rahallista menetystä. Uuden auton kohdalla autoveron osuus on merkittävästi suurempi kuin käytetyssä ja moni voi miettiä autoveron tulevaisuuttakin auton hankintavaiheessa."


Viimeisimmät