3.2.2023

Ovatko autosi ensiaputarvikkeet ja turvavarusteet ajan tasalla? Tarkista ainakin nämä

Milloin olet viimeksi tarkistanut, mitä tarvikkeita autostasi löytyy hätätilanteen varalle? Arjessa turvavarusteet ovat harvoin päällimmäisenä mielessä, mutta onnettomuus voi sattua kohdalle myös lyhyillä ja tutuilla ajomatkoilla – itselle, tai vaikka edessä ajavalle.


Suomessa tapahtui vuonna 2022 Liikenneturvan ja Tilastokeskuksen tietojen mukaan yli 3 000 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Liikenteessä kaikki ei ole aina omissa käsissä, mutta usein ennakointi ja oikeanlainen varustautuminen auttavat minimoimaan vahinkoja. Osa autojen turvavarusteista ja -toimista ovat Suomessa lakisääteisiä ja jotkin taas jokaisen autoilijan oman harkinnan varassa. Tarkista siis myös eri maiden väliset erot lainsäädännössä, jos suunnittelet autoilua kotimaan rajojen ulkopuolella. 


Suomessa laki määrää esimerkiksi turvavyön käytöstä. Autosta täytyy lain mukaan löytyä myös varoituskolmio. Jauhesammutin taas on pakollinen vain matkailuajoneuvoissa, mutta sellaisen hankkiminen myös henkilöautoon on järkevää. Ensiapulaukkukin on vapaaehtoinen hankinta, jonka säilyttäminen autossa voi kuitenkin pelastaa monta tilannetta. 


Kun valitset ensiapulaukkua autoon, huomio kannattaa kiinnittää erityisesti tarvikkeisiin, joita todennäköisimmin tarvitaan liikenteessä sattuvissa haavereissa. Sopivasta paketista löytyy ainakin laastareita ja sidetarpeita, ihoteippiä, haavapyyhkeitä, kolmioliina sekä elvytyssuoja. Lisäksi sakset, pinsetit, suojakäsineet sekä lämpöpeite voivat olla onnettomuustilanteessa tarpeen. Voit täydentää pakkausta esimerkiksi desinfiointiaineella ja kylmäpussilla.


Jos matkustat usein koko perheen kesken, mukana on hyvä olla myös pienemmille lapsille mitoitettuja varusteita, kuten laastareita ja siteitä. Muista, että ensiapulaukussa on tarvikkeita, jotka voivat vaurioitua kosteuden tai lämpötilan vaihtelun vuoksi. Tarkista siis autoon yli vuosi sitten pakatut tarvikkeet, kuten avattu desinfiointiaine, teippi, tai mahdolliset lääkkeet. Säilytä laukkua mieluiten tavaratilassa sille varatussa taskussa, tai esimerkiksi hanskalokerossa. Aurinkoisessa paikassa tai vaikkapa märässä jalkatilassa tarvikkeiden käyttöikä voi lyhentyä. 


Onnettomuustilanteessa autostasi on hyvä löytyä välineitä, joiden avulla matkustajat pääsevät helpommin ulos vaurioituneesta ajoneuvosta, kuten lasivasara ja turvavyöleikkuri. Lisäksi on tärkeää, että onnettomuuspaikka ja autosta ulos tulleet ihmiset näkyvät muulle liikenteelle riittävän hyvin. Mukana olisikin hyvä olla aina enemmän kuin yhdet heijastinliivit.


Kaikki turvallisuusvarusteet tulee pakata autoon niin, että ne eivät pääse liikkumaan irrallisina, mutta ovat käden ulottuvilla, kun niitä tarvitaan. 


Tarkista, löytyykö autostasi


  1. 1.

    Varoituskolmio

  2. 2.

    Ensiapulaukku

  3. 3.

    Heijastinliivit kaikille matkustajille

  4. 4.

    Taskulamppu

  5. 5.

    Lasivasara, jonka avulla pääset poistumaan autosta ikkunan kautta tarvittaessa

  6. 6.

    Turvavyöleikkuri, jolla saat onnettomuustilanteessa jumiutuneen vyön katkaistua

  7. 7.

    Jauhesammutin

  8. 8.

    Taitettava lumilapio

  9. 9.

    Lämpimiä vaatteita tai lämpöpeite

  10. 10.

    Terävä esine, jolla voit tarvittaessa puhkaista täyttyneen turvatyynyn



Lisää ajoturvallisuudesta:


Tavarat autoon ja matkaan? Oikea pakkaamistapa lisää mukavuutta ja turvallisuutta

Lemmikki mukaan automatkoille – tilat ja varusteet kuntoon

Vastaantulevien valoissa – pimeässä ajaminen vaatii toisten huomioimista



Viimeisimmät